Teppo

suomenlapinkoirauros
Jäkäläkummun Leijonamieli "Teppo"

s. 23.11.2022

ER10527/22

i. C.I.B FI & LT & EE & LV & BALT MVA EEJV-12 EEV-12 BALTV-14-15 TLNW-17-18 BH RTK1 RTK2 PAIM-T
Jäkäläkummun Rin Tin Tin

e. PAIM-E PAIM1 Jäkäläkummun Lumilla

Teppo Töppönen sujahti laumaan kuin huomaamatta. "Eikö näitä koiria ole jo ihan tarpeeksi?", kysyi isäni kun kerroin pennun muuttavan meille. Olihan niitä, mutta juuri tällaista ei ollut. Teppo on viime vuosien haave, jonka muutto meille oli aikalailla selvää vaikkei pentukuume edelleenkään ehtinyt yllättää ja useamman kerran jouduin punnitsemaan, onko aika ja paikka pennulle oikeasti oikea. Ei ole kaduttanut sekuntiakaan. Sen sukutaulu on itselleni kovin mieluinen ja rotuunotetun pappansa Röllin myötä vähän myös erilainen. Tepossa on lyhyen tutustumisen jälkeen paljon tuttua, mutta samalla hurjan paljon erilaisia piirteitä kuin isässään. Ruoka on sille erittäin tärkeää (aiemmin meillä ei olekaan asunut koiraa, joka tekee voltteja kiljuen ruokakupin nähdessään!), se leikkii reippaasti vetoleikkejä vieraissakin paikoissa ja vaikuttaisi muutenkin melkolailla tasapainoiselta pikkukoiralta. Vaikka se ei selvästikään ole läheskään yhtä vilkas kuin Taisto, ei se tunnu jäävän jalkoihin uusissakaan tilanteissa. Teppo on itsenäinen ja melko yritteliäs, jopa uhmakaskin, mutta malttia ei ole isänsä tapaan kovin paljon pieneen koiraan laitettu! Tepon häntä heiluu taukoamatta uusia ihmisiä ja koiria kohdatessaan, siitä huomaa että sitä on pikkupentuaikana käsitelty poikkeuksellisen paljon.

Tepon ensiesiintyminen koiranäyttelyissä juuri 5kk täyttäneenä meni oikein hienosti: se oli PPEK1 KP PU1-pentu VSP-pentu, toisen kerran pikkupentuluokassa se oli ROP-pentu. Lammaspaimennukseen se pääsi tutustumaan 5kk iässä ja osoitti heti ensimmäisellä kerralla vahvaa silmän käyttöä ja toimi rohkeasti.

Carousel imageCarousel imageCarousel imageCarousel imageCarousel imageCarousel imageCarousel imageCarousel image

Tepon terveystulokset:

  • geenitestit:
    - prcd-pra
    : B = kantaja
    - pompentauti a (terve vanhempien perusteella)
    - DM = d
    egenaratiivisen myelopatia: a (terve vanhempien perusteella)