Esittely

Carousel imageCarousel imageCarousel imageCarousel imageCarousel imageCarousel imageCarousel imageCarousel imageCarousel image

Olen Minna, 3-kymppinen koiraharrastaja Etelä-Savosta. Kasvatan pienimuotoisesti suomenlapinkoiria kennelnimellä Ikuisesti kotioloissa tavallisen arjen keskellä. Kennelnimi Ikuisesti on myönnetty minulle vuonna 2009, kasvattajan peruskurssin olen käynyt vuonna 2007 ja jatkokurssin vuonna 2014.

Olen jäsenenä Suomen Kennelliitossa, Suomen Koirankasvattajat ry:ssä, rotujärjestössämme Lappalaiskoirat ry:ssä, Ristiinan Koirakerhossa, Mäntyharjun Kennelkerhossa sekä Kookoo99 ry:ssä. Olen Kennelliton pätevöimä kehäsihteeri, arkitottelevaisuuskoulutusohjaaja sekä tottelevaisuuskokeiden, rally-tokon sekä luonnetestin koetoimitsija. Lisäksi toimin Lappalaiskoirat ry:n Etelä-Savon alaosaston yhteyshenkilönä Mikkelin alueella.

Kotonani asuva uroslauma on pieni ja kasvatustyöni perustuu lähinnä sijoitusnarttuihin. Harrastan koirieni kanssa aktiivisesti tokoa, rally-tokoa sekä koiranäyttelyitä, mutta uusimpana innostuksena myös nosework sekä lammaspaimennus on tullut tutuksi kaikkien koirieni kanssa. Vaikka olenkin innokas harrastamaan, koirani ovat kuitenkin ensisijaisesti lemmikkejä ja rakkaita perheenjäseniä, joiden kanssa ulkoilu on parasta ajanvietettä.


Vaikka koirat ovatkin tätä nykyä iso osa elämääni, ne eivät ole olleet sitä koko aikaa. Sain ensimmäisen koirani (FI&LT MVA Lappjedi Lapin Loimu "Osku"), suomenlapinkoiran, 13-vuotiaana pitkän vanhempieni taivuttelun tuloksena. Osku opetti ja kasvatti minusta lähes 15-vuoden elinikänsä aikana aikuisen ja ennenkaikkea koiraihmisen. Osku oli haastava ja ensimmäistä koiraa ottaessa olisi asioista voinut ottaa selvää paremminkin, mutta päättäväisenä ja sitkeänä pikkutyttönä kuoppainen alkutaival selvittiin ja Oskusta kasvoi hieno koira. Oskun kanssa kohdattiin monenlaisia haasteita niin peruskoulutuksessa kuin harrastuksissakin, mutta sanon vielä tänäkin päivänä, että ilman Oskua en tietäisi koirista tai koirankoulutuksesta mitään. Muistan aina, kun isäni haki meitä jokaviikkoisista tottelevaisuusharjoituksista 15-vuotta takaperin ja kysyi, kun itku silmässä purin huulta auton etupenkillä, että "Onko siellä aivan pakko käydä, kai harrastuksia olisi mielekkäämpiäkin?". Pakko ei tietenkään ollut, mutta olin päättänyt, että minunkin koirani pystyy kuuntelemaan ja keskittymään muiden koirien läsnäollessa vieraassa paikassa. Muutamaa vuotta myöhemmin meille muutti Elämäni Koira Onni, Oskun poika (FI&EE MVA EE&LV VMVA TK1 RTK1 AD Miskajasmin Kuunloiste). Onni oli koira, jollaista en enää varmasti koskaan tule saamaan. Isästään poiketen, se oli äärimmäisen itsevarma ja näin, millainen on koira, joka todella seisoo vankasti omilla tassuillaan. Onnin kanssa muutin pois kotoa ja sain viimeistään koiraharrastamisen kipinän. Onni ei tarvinnut elämäänsä ketään muita kuin minut ja sen kunnioitus piti ansaita. Se eli syödäkseen ja sen suosikki-ihmiset olivatkin usein lahjoneet sitä useilla kiloilla lihapullia ja muita herkkuja, eikä se siltikään aina viitsinyt kuunnella tai totella. Onni pysyi irti, ei haukkunut turhia ja se oli loistava laumanjohtaja. Sen yksi huvittavin tapa oli kiljua, kun se oli oikein iloinen ja sen tapana oli mulkoilla ihmisiä silmiin merkitsevästi, kun sen mielestä touhu alkoi mennä naurettavaksi.

Onnin jälkeen ei pitänyt tulla koiria, mutta peli oli luonnollisesti jo menetetty. Katselin silloisia tulevia pentueita kiinnostuneena ja lopulta muutaman hetken (tunnin) harkinnan jälkeen pieni ja pippurinen Reino (C.I.B FI & LT & EE & LV & BALT MVA EEJV-12 EEV-12 BALTV-14-15 TLNW-17-18 BH RTK1 RTK2 PAIM-T Jäkäläkummun Rin Tin Tin) muutti lauman jatkoksi ja sittenhän se viimeistään oli menoa, jos ei jo sitä ennenkin ollut. Reinon myötä elämästä tuli vauhdikasta ja harrastuskärpänen puri vain entistäkin lujempaa, sillä miellyttämisenhaluisen ja taisteluhaluisen pennun kanssa yhdessä tekeminen oli valtavan palkitsevaa. Reinon sosiaalisuus ihmisiä kohtaan on pennusta saakka ollut omaa luokkaansa, se on jopa ärsyttävä tunkiessaan iholle välittämättä siitä haluaako ihminen siihen tutustua. Reino on vauhdikas, iloinen, persoonallinen ja huumorintajuinen oman elämänsä sankari, jonka kanssa elämä ei ole ollut tylsää - välillä vain hieman huolestuttavaa, vauhdin myötä on nimittäin sattunut ja tapahtunut.

Mietin toisinaan, että minun käsiini sopiva koira olisi Onnin ja Reinon parhaiden puolien sekoitus. Sellaista on mahdotonta saada, mutta aika lähelle päästiin kun pääsin toteuttamaan suuren haaveeni: mittatilauspentueeni - Ikuisesti D-lapset. Siihen syntyi kuin tilauksesta useampi uros ja pitkän pohdinnan jälkeen yksi niistä, Reinon poika ja Onnin lapsenlapsenlapsi Tarmo (TLNJW-18 RTK1 RTK2 PAIM-T Ikuisesti Dalla Pohjassa) jäi kotilaumaan. Tarmo on varmasti yksi maailman helpoimmista koirista. Siinä on paljon molempien vanhempiensa piirteitä ja mitä vanhemmaksi se tulee, alan ehkä vihdoin oppia, ettei se ole isänsä eikä isopappansa, vaan ihan oma persoonansa. Tarmo on kultapoika, joka on kotonaan siellä missä ihmisetkin ja se sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen vaivatta. Tarmosta sanottiin jo pentuna, että se on kuin pyhäkoulupoika - sellainen se vähän on kieltämättä ollutkin, lukuunottamatta päivää jolloin se söi "vahingossa" äitini silmälasit mielenosoituksena. Vahinkoja sattuu!

Pentua meille ei varsinaisesti pitänyt tulla, eikä mulla vielä tähän päiväänkään mennessä ole ollut kovinkaan suurta pentukuumetta, mutta koska erityisesti Onnin poismeno oli kova paikka ja koirat valitettavasti vanhenee, Taisto (PAIM-T Jupinoiva Nurmirölli) muutti laumaan lähinnä siksi, ettei Tarmo jäisi ainoaksi koiraksi. Luonnollisesti myös sen päänmenoksi on suunnitteilla harrastuksia, mutta katsotaan ensin mitä siitä kasvaa!

Ikuisesti - suomenlapinkoira?

Ihanne lapinkoirani on tasapainoisesti rakentunut, hyvin liikkuva ja maltillisella turkilla varustettu kaikin puolin liioittelematon peruskoira. Arvostan ulkonäön edelle terveyttä ja hyvää toimivaa, myös harrastuksiin soveltuvaa ihmisen kanssa yhteistyökykyistä avointa ja sosiaalista luonnetta. Tällaisia suomenlapinkoiria tavoitteenani on myös kasvattaa. Suomenlapinkoira on mielestäni erinomainen perhekoira ja lemmikki, mutta se kaipaa tyytyväisenä pysyäkseen varsinkin nuorempana aktiivista puuhastelua vähintään lenkkeilyn ja peruskoulutuksen parissa. Vaikka itse harrastan aktiivisesti, valtaosa kasvateistani elää aivan tavallisissa perheissä harrastamatta mitään sen suurempaa, mutta niiden peruskoulutukseen on pennusta saakka panostettu. Rotu on maamme yksi suosituimpia ja suosio on tuonut myös varjopuolia: mielestäni minkä tahansa rotuisen koiranpennun hankkimista pitäisi harkita tarkkaan. Suomenlapinkoira voi halutessaan olla hyvinkin aktiivinen ja hankala, se käyttää varmasti erityisesti tylsyyksissään mielellään ääntään eikä rohkeana koirana välttämättä kysele ihmisiltä, tarvitseeko niiden mieliksi tehdä ja olla. Omat koirani ovat kaikista omista ajatuksistani ja haaveistani huolimatta tulleet loppuelämän kotiin ja arvostan suuresti, että kasvattinikin sellaisiin koteihini pääsisivät. Lopulta kaikista tärkeintä on, että arki on sujuvaa ja mukavaa.

Kasvatustyöni on pienimuotoista ja pyrin panostamaan määrän sijaan laatuun. Pentueita on tähän mennessä syntynyt 5 ja jatkossakin niitä syntyy harvakseltaan. Toivon ja haluaisin, että jokainen kasvattini terveystarkastettaisiin kattavasti ja tähtään siihen, että jokainen kasvattini kävisi edes kerran koiranäyttelyssä ulkomuototuomarin arvostelussa sekä luonnetestissä. Näistä on hyötyä minulle, jotta jatkossakin voitaisiin kasvattaa hyvistä lähtökohdista terveitä ja mukavaluonteisia suomenlapinkoiria, mutta myös koiran omistajalle - joskus, vaikka kuinka suunniteltaisiin muuta, saadaan niitä ikävämpiäkin uutisia. Tieto ei suinkaan lisää tuskaa, vaan mielestäni voidaan ajatella, että asioihin voidaan varautua ja ne voidaan ottaa huomioon. Jalostukseen käyttämäni koirat ovat lähtökohtaisesti monipuolisesti terveystarkastettuja. Ajatukseni on, että kasvatan koiria jollaisen voisin kotiinikin ottaa. Olen kiinnostunut kasvattieni kodeista ja haluan kuulla niiden elosta ja olosta myös uuteen kotiin lähtemisen jälkeenkin. Jokainen kasvattini on minulle erittäin tärkeä.

Jos ajatukseni, koirani tai pentusuunnitelmani kiinnostavat, olethan yhteydessä!

Minna

minna(at)ikuisesti.net tai 040-4188850