Onni

suomenlapinkoirauros
FI & EE MVA EE & LVA VMVA TLNVW-17 TK1 RTK1 AD
Miskajasmin Kuunloiste "Onni" 

s. 8.3.2007

FIN20148/07

i. FI&LT MVA Lappjedi Lapin Loimu
e. Miskajasmin Eriina

Kerran on kuoltava, parhaidenkin.

Onnista on vaikea kertoa käyttämällä ylisanoja. Toivoin, että Oskun ja Riinan pentueeseen syntyisi musta merkkivärinen uros - ei syntynyt, mutta kun pennut kasvoivat, olin yhä varmempi että juuri Onnista tulisi minun koirani. Se oli jo pentuna erittäin rauhallinen, sopeutuva ja tyyni koira. Se kasvatti ensimmäisen puolen vuoden aikana valtavan korkeat jalat, isot korvat ja pudotti kaikki karvansa. Sitä ei monikaan puolen vuoden iässä tunnistanut rotuisekseen ja kuvailin sitä itsekin ennemmin kapiseksi ketunpojaksi. Se kulki kuitenkin mukanani joka paikassa ja oli aivan kaikkea sitä, mitä koiralta voi toivoa. Se oli isäänsä verrattuna huomattavasti tasaisempi ja mietin joskus sen ollessa murrosiässä, että onkohan se tyhmä tai muuten jotenkin viallinen, kun sitä ei kiinnostanut esimerkiksi muille uhoaminen tippaakaan. Se oli kuin varjoni. Se seurasi kaikkia liikkeitäni ja nukkui jaloissa, jos mitään ei tapahtunut. Reilun kahden vuoden iässä se luonnetestattiin ja muistan miettineeni matkalla testipaikalle ystäväni kanssa, että millaisiakohan Onnin reaktiot testissä olisi. Lähes kaikki meidän ajatukset osoittautuivat vääriksi. Luonnetestin jälkeen aloin ymmärtää millainen koira minulla on kädessä ja moni asia loksahti paikalleen. Onni oli valtavan ahne, se eli syödäkseen ja sanoin aina, että sitten Onni kuolee, kun sille ei enää maistuisi ruoka. Niin siinä juurikin kävi. Sitä oli helppo kouluttaa ruoan avulla, mutta esimerkiksi kisakentillä se totteli jos sitä itseään sattui huvittamaan. Muistan useammankin kouluttajan suositelleen hihkumista ja iloitsemista, jotta Onnikin repäisisi ja lähtisi mukaan ilonpitoon. Ei lähtenyt. Sille oli hyvin tyypillistä pyöritellä silmiään ja mulkoilla paheksuvasti, kun emäntä oli jälleen kerran raahannut sen nolattavaksi. Koiranäyttelykehässä se saattoi esiintyä kuin Kuningas, mutta toisena päivänä raahata hihnan päätä perässään miten itseä sattui huvittamaan. Arkikoirana se oli maailman helpoin, se haukkui vähän eikä sillä ollut minkäänlaista riista- tai saalisviettiä. Se ei pelännyt mitään, eikä ketään. Se oli erittäin itsevarma ja järkevä laumakoira, lähes poikkeuksetta sitä kunnioitettiin eikä se koskaan lähtenyt rähinöihin tai kyräilyihin mukaan - sen ei kertakaikkiaan tarvinnut, se tiesi itsekin paikkansa. Onni sairastui yllättäen muutaman viikon kuluttua isänsä poismenosta ja sairasti vain kaksi viikkoa, jonka jälkeen se oli päästettävä pois kaikkien hoitokeinojen ollessa tehottomia. Lopulta selvisi, että Onnin outojen ja ärhäköiden oireiden takaa löytyi imusolmukesyöpä eikä mitään olisi ollut tehtävissä. Onni eli loppuun asti täysillä, leikitti lapsenlapsenlastaan eikä näyttänyt minkäänlaisia väsymisen merkkejä, vaikka joitakin tuntemuksiakin saattoi olla jo aiemmin. Onni oli kuin suomalainen mies - vaatimaton, luotettava ja se piti laumastaan huolen. Onni oli Koira isolla K:lla, minun Elämäni Koira ja lauman kiistaton johtaja. Maailman paras, maailman rakkain..

Onnin kanssa sain ja koin ihan kaiken. Aika vain loppui kesken. 

Rumista kehitysvaiheistaan huolimatta Onni kasvoi ja oli kuin viini, parani vanhetessaan. Se oli kookas, hyvin kulmautunut ja kauniisti liikkuva liioittelematon peruskoira. Sillä oli riittävä turkki, mitä pääasiassa koiranäyttelyissä nuorempana toivottiin lisää. Se tienasi nimensä eteen koiranäyttelyistä Suomen ja Viron muotovalion arvon. Lisäksi siitä tuli veteraani-iässä Viron ja Latvian veteraanimuotovalio sekä Tallinnan Veteraanivoittaja 2017. Vaikkei se varsinkaan nuorempana niittänyt kovinkaan suurta menestystä, veteraani-ikään tultuaan se pärjäsi lähes kehässä kuin kehässä. Yksi hienoimpia sen uran näyttelyitä olikin viimeisen kevään Jalostuspäivät Kuopiossa, kun se voitti lapinkoiraveteraanit ja oli lopulta koko näyttelyn BIS2-veteraani. Viimeisen näyttelykäyntinsä se kävi vain muutamaa viikkoa ennen kuolemaansa, samana iltana Osku nukkui pois. 

Onnin hienoimmat saavutukset olivat kuitenkin muualta kuin missikisoista. Se suoritti 1v7kk iässä ensimmäisenä suomenlapinkoirana koko maassa kestävyys- eli AD-kokeen. Lisäksi sillä oli tokon alokasluokan koulutustunnus TK1, sekä kaksi ykköstulosta avoimesta luokasta. Rallytokoa ehdittiin kilpailla alokasluokan verran, joten sen nimen eteen sai lisätä koulutustunnuksen RTK1. Onni oli luonnetestattu loppupistein +206, laukausvarma

Onni terveystulokset:

Onni on jalostustarkastettu 30.1.2010, tarkastajana Jukka Kuusisto.

Yleisvaikutelma: erittäin hyvä
Koko: kork. 49 cm
Purenta: saksipurenta
Hampaat: täydet hampaat
Kivekset: ok
Tyyppi: erittäin hyvä
Mittasuhteet: hyvät
Sukupuolileima: selvä
Pää: kevyehkö
Ilme: oikea, rauhallinen
Kallo: hieman kapea
Kuono: riittävän vahva
Kirsu (Pigmentti): hyvä ruskea pigmentti
Otsapenger: riittävä
Korvat: hieman kookkaat, oikea asentoiset
Silmät: oikean muotoiset, väriin sopivat
Luusto: riittävä
Ylälinja: kiinteä, oikean muotoinen
Alalinja: hieman kuroutunut
Rintakehä: saisi olla syvempi, kylkikaaret voimakkaammat
Eturaajat: oikea asentoiset
Eturaajojen kulmaukset: lyhyt olkavarsi, kyynerpäissä löysyyttä
Lanne: lyhyt, tiivis
Lantio: oikea asentoinen, riittävän pitkä
Takaraajat: oikea-asentoiset
Takaraajojen kulmaukset: sopivasti kulmautuneet
Liikunta: liikkuu hyvin takaa, etuaskel hieman lyhyttä ja kerivää
Käpälät: hyvät
Häntä: kaartunut selälle, hännänpäässä pieni paimenkoukku
Karvapeite: saisi olla kattavampaa
Väri: parkki vaalein merkein
Yleiskunto: hyvä
Luonne: hyvä

Hyväksytty ulkomuodon ja luonteen osalta